M.A.Numminen


Mauri Antero Numminen syntyi Somerolla 12.3.1940. Lapsuuttaan Numminen on kuvannut hauskasti ja elävästi kirjassa Lapsuudenkotini (Kirjayhtymä. 1985) sekä erästä lapsuutensa mielisatua kirjassa Lapsuuteni rajamaat (toimittaneet Ismo Loivamaa, Marjo Partti, Ritva-Liisa Pilhjerta. WSOY 1990) M.A. Numminen kiinnostui jazzista noin 14-vuotiaana kuunnellen radiosta The Voice of America´n lähetyksiä useiden vuosien ajan. Samaan aikaan hän alkoi harjoitella rumpujen soittoa. Nummisen ensimmäinen oma yhtye oli Viisi Vierasta Miestä. Jazzin ohella M.A. Numminen kuunteli myös klassista musiikkia, myöhemmin eritoten modernia konserttimusiikkia. Suosikkeja olivat esim. Stockhausen, Arnold Schönberg ja Edgar Varese; nuorimies oli aikamoinen elitisti! Somerolla asui myös tangosäveltäjä Unto Mononen. M.A. Numminen soitti silloin tällöin rumpuja hänenkin orkesterissaan. Ohjelmistossa oli tangojen lisäksi päivän iskelmiä ja muuta tanssimusiikkia. Vuonna 1960 M.A. Numminen muutti Helsinkiin opiskellakseen yliopistossa kansantaloutta ja valtio-oppia. Jonkin ajan kuluttua mieli muuttui ja pääaineiksi tulivat sosiologia, filosofia ja kielitiede. Lisäksi hän opiskeli mm. suomalais-ugrilaisia kieliä, kansanrunoutta, eskimo -ja bantukieliä ja tähtitiedettäkin. Nummisen tarkoitus oli valmistua kielisosiologiksi. Näin ei sitten käynytkään, opiskeltuaan kahdeksan vuotta yliopistossa hän totesi olevansa "köyhä laulaja vain". Opiskeluaikanaan hän teki oman murretutkimuksensa Helsingin slangista. Yliopisto ei kuitenkaan hyväksynyt slangia tutkimuksen aiheeksi ja nauhat unohtuivat vuosikausiksi kaapin nurkkaan. Vasta 1990-luvulla Numminen saattoi toimittaa haastattelunauhansa professori Heikki Paunosen käyttöön, joka oli kokoamassa suurta slangisanakirjaa. Opinnäytteen Numminen teki Somerniemen murteesta.


Taiteita etsimässä


Nummisen runsas taiteellinen kapasiteetti etsi samanaikaisesti eri ilmaisukanavia. Esim. eräällä viikonloppukäynnillään kotonaan Somerolla hän nauhoitti ystäviensä Tommi Parkon ja Pekka Kujanpään kanssa nyt jo legendaarisen Eleitä kolmelle röyhtäilijälle, joka sekin päätyi aikanaan levylle. Teoksessa kolme nuorta miestä röyhtäilevät vuorotellen ja M.A. säestää kitaralla ja rummuilla. Numminen harrasti myös kaunokirjallista ilmaisua ja ensimmäinen täysiosuma sanataiteen alalla oli vuonna 1962 kirjoitettu Energiansäästäjä. Tämä pieni novelli on kokonaan passiivissa kirjoitettu. Teos on myöhemmin käännetty ruotsiksi ja saksaksi. Numminen on lukenut Energiansäästäjän levylle; se sisältyy CD:hen Kiusankappaleita I (julkaistu vuonna 2000). Numminen liittyi myös puoliväkisin teekkarien elokuvakerhoon ja alkoi valmistaa lyhytfilmejä. Kaksi kolmeminuuttista filmiä vuodelta 1963, Vesilasi ja Tiiliseinä , on säilynyt näiltä ajoilta. Kengännauhojen solmimista kuvaava filmi on hävinnyt. Nummisen musiikkiharrastus jatkui kaiken aikaa intensiivinenä. Yhdessä opiskelijatovereidensa Pekka Gronowin ja Jyrki Parkkisen kanssa M.A. perusti orkesterin The Orgiastic Nalle Puh Big Band. Ryhmän ainoa ammattimuusikko oli Pekka Pöyry. Nummisen laulajanura alkoi juuri tässä yhtyeessä. Nalle Puh-orkesterissa tarvittiin laulusolistia, eikä kukaan muu sen jäsenistä suostunut laulajaksi kuin Numminen. Hänkään ei ollut innostunut laulamaan "omalla äänellään" ja niin hän keksi itselleen parodisen laulutavan. Tämä uusi laulutyyli miellytti Nummista itseäänkin ja hän otti sen käyttöönsä pysyvästi. Sittemmin Nummiselle Ruotsissa 1981 perustettu fan-club Föreningen för M.A. Numminens välbefinnande (M.A. Nummisen hyvinmenemisenedistämisyhdistys) keksi kannustavan sloganin hänen tyylilleen: NUMMINEN, DO IT MORE FALSELY!


Ensimmäiset sävellykset


Opiskellessan filosofiaa M.A. Numminen oli tutustunut filosofi Ludwig Wittgensteinin kirjaan Tractatus Logico-Philosophicus. Tästä Numminen sai idean yhdistää filosofiaa ja musiikkia, sillä hän halusi laajentaa opiskelijaorkesterinsa ohjelmistoa omilla sävellyksillään. Nummisen ensimmäiset varsinaiset sävellykset The World Is ja In Order to Tell ovat siis sävelletty Tractatus-kirjan englanninkielisiin teksteihin vuonna 1966. The World Is on rytmiltään moninainen; aluksi kaksi tahtia 4/4 -osassa kulkevaa jazzteemaa, sitten 3/4 -rytmissä kahdeksan tahtia ja sen jälkeen palataan 4/4 -rytmiin neljän tahdin ajaksi. Laulussa In Order to Tell a-osa on 8/8 -rytminen melodia duurissa ja b-osa, 3/4 -valssi, mollissa. Numminen sävelsi vielä neljä laulua ja näin syntyi Tractatus-sarja (The Tractatus Suite). Sarjan viides laulu on solistin ja mieskuoron esittämä sävellajiton The General Form of a Truth-Function. Tämä sarja esitettiin ensi kertaa Nuorison taidetapahtumassa Turussa syksyllä 1966. Samana vuonna Numminen sävelsi myös kaksi laulua sosiologian professorinsa Erik Allardtin kirjan tekstiin, Vihaisuushypoteesin ja Anomian , sekä oman filosofisen mietelmänsä vuodelta 1963 Jos jäsennämme.M.A. Nummisen varsinainen julkinen taiteellinen toiminta voidaankin katsoa alkaneen vuonna 1966. Silloin levytettiin ensimmäiset hänen säveltämänsä ja laulamansa laulut. Numminen perusti yhdessä Pekka Gronowin kanssa myös oman levy-yhtiön Eteenpäin! (Vorwärts! / Forward! / Antaúen! Recording Corporation). Eteenpäin! julkaisi Nummisen lisäksi myös muita laulajia ja säveltäjiä. Esimerkiksi Nummisen kirjoittamaan runoon Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa sävellys tilattiin Unto Monoselta, joka tekikin siitä komean tangon. Tämä tango on levytetty myös ruotsiksi, englanniksi, saksaksi ja esperantoksi. Nummisen ensimmäiset levytykset herättivät jo jonkin verran huomiota ja hänet kutsuttiin kesällä 1966 esiintymään Jyväskylän Kesä -kulttuuripäiville. Tapahtumaan hän valmistautui säveltämällä lauluiksi muutamia tekstejä Sukupuolielämän tietokirjasta. Yhdessä Pekka Gronowin kanssa sävelletty Nuoren aviomiehen on syytä muistaa on kaunis bluesmelodia, mutta railakkain lienee ollut Ulkosynnytinjenkka. Jyväskylässä Nummisen orkesterina oli Viisi Vierasta Miestä ja sen toisena laulusolistina Nummisen uusi löytö 18-vuotias Rauli Somerjoki. Kesken esityksen poliisit tulivat paikalle ja keskeyttivät ohjelman. Tapaus herätti paljon huomiota lehdistössä ja Numminen sai kyseenalaista mainetta. (Tutustu Johan von Bonsdorff'in kirjaan Kun Vanha vallattiin. Tammi 1986.) M.A. Numminen oli hyvin ihastunut somerolaisen laulajan Rauli Somerjoen lauluääneen ja heidän mielenkiintoinen yhteistyönsä alkoi. Numminen pyysi Somerjokea seuraavana vuonna levytykseen laulamaan filosofi David Hume'n * tekstiin säveltämänsä laulun Ne tieteet jotka käsittelevät yleisiä tosiseikkoja ja myöhemmin LP-levylleenTaisteluni. Vuonna 1967 Numminen julkaisi ensimmäisen LP-levynsä nimeltään M.A. Numminen in memoriam. Levyllä on Nummisen lisäksi muitakin laulajia ja musiikin tyylilajit vaihtelevat rockista jenkkaan ja tangoon. Seuraavana vuonna tyyli oli toinen; Eteenpäin! julkaisi neljä Nummisen saksaksi laulamaa Franz Schubertin liediä. Nummista säesti taidokkaasti Ilpo Saunio. Näistä liedeistä Serenadin M.A. esitti televisiossa, ja osa ohjelman katsojista tukki katsojapalvelun puhelimen raivostuneilla soitoillaan. Myös lehtien yleisönosastoissa paheksuttiin Nummista.


Elektronimusiikkia 60-luvulla


Nummisella oli 1960-luvulla vielä yksi erikoislaatuinen musiikillinen kokoonpano nimeltään Sähkökvartetti. Erkki Kurenniemi oli toteuttanut 1968 Nummisen ideoiden mukaisen elektronisen musiikkilaitteen, josta neljän muusikon erillispäätteillä ohjailemana saatiin aikaan ennenkuulemattomia koneääniä. Tämä oli jo miesten toinen yhteistyö. Ensimmäinen ääntä muuttava kone tehtiin 1964, ja sillä Numminen osallistui Akateemisten kulttuurikilpailujen yksinlaulusarjaan saaden toisen palkinnon häntä varta vasten perustetussa "marsilaissarjassa". Uudella laitteella Numminen pystyi muuttamaan omaa ääntään vielä dramaattisemmin. Nämä olivat myöhemmän teknomusiikiksi nimetyn tyylisuunnan varhaisimpia kokeiluja. Sähkökvartetin esityksistä on tallella vain yksi teos Kaukana väijyy ystäviä, joka nauhoitettiin 25.11.1968, samana päivänä kuin opiskelijat olivat valtaamassa Helsingin Vanhaa ylioppilastaloa. Sähkökvartetti teki myös legendaarisen esiintymismatkan jo kesällä 1968 Bulgarian Nuorisomusiikkifestivaaleille. Suuressa juhlasalissa oli neljätuhatta kuulijaa. Vihlovien elektronisten äänien ja Nummisen ääntelyn päästyä vauhtiin eräs juhlan johtohenkilöistä tuli kauhuissaan keskeyttämään esityksen ja miehet poistettiin lavalta. Tätä Numminen on pitänyt yhtenä parhaista saavutuksistaan härnäyksen alalla. Eräällä Turun-matkallaan 1966 M.A. Numminen tutustui runoilija Markku Intoon ja hänen kauttaan kirjailija Jarkko Laineeseen. Miehet alkoivat harrastaa yhdessä underground-taidetta. Taidesuunta oli tarpeeksi haastava ja epämääräinen antaen Nummisen kaltaiselle taiteilijalle tarpeeksi työkaluja laajaan ilmaisuun. Yhteiskunnan ärsyttäminen tuntui houkuttavalta. Numminen ryhtyikin kuumeisesti toimimaan. Hän keksi provokatiivisten tekstien kirjoittajista, säveltäjistä, rock-yhtyeestä ja performanssien esittäjistä muodostetun ryhmän nimeksi Suomen Talvisota 1939-40. Nummisen onnistui vuosina 1968-69 saada radioon ryhmän kolme suomeksi ja kaksi ruotsinkielistä ohjelmaa Maanalaista menoa / Underjorden - finns den?, ennenkuin Yleisradio kielsi ohjelmien teon. Suomen Talvisota-ryhmä julkaisi myös Aamurusko-lehteä ja esitti happeningeja (performansseja) monilla paikkakunnilla. Happeningeissä näyteltiin "lamaantunutta yhteiskuntaa", esitettiin runoja, provokatiivisia tekstejä, rockia ja lyhytfilmejä. Filmin aiheena saattoi olla esim. miehen onania. Oulun kaupungissa kaksi yleisön joukossa olevista naisista pyörtyi. Talvisota-ryhmä sai ylipoliisipäälliköltä ikuisen porttikiellon Ouluun. Suomen Talvisota-ryhmän parhainta antia oli sen musiikki. Ryhmän vuosina 1968-69 tekemistä lauluista julkaistiin 16 kappaletta LP-levyllä 2.1.1970. Laulujen sanoitukset ovat suurimmaksi osaksi M.A. Nummisen ja Jarkko Laineen. Nummisen käyttämät nimimerkit ovat Oriveden kenkätehdas, E. Väline ja Ruotsin kuningas. Laineen nimimerkki on Lauri Kenttä. Laulujen säveltäjät ovat Rauli Somerjoki, M.A. Numminen ja Rauli "Pole" Ojanen. Somerjoen nimimerkit ovat G.A. Johanssonin perikunta ja V. Esine ja "Pole" Ojasen Erik af Venusberg. Rauli "Badding" Somerjoki oli myös laulujen paras tulkitsija. (Lue esim. KULTTUURITUTKIMUS 13 (1996):3. Kustantaja Jyväskylän yliopiston kirjasto. Mikko Lagerspetz. Viva Zapata! Viva Tauno Palo! Undergroundkulttuuri diskurssijärjestyksen rajoja koettelemassa.) Nummisen ja Somerjoen yhteistyö ei loppunut tähän. Numminen pyysi Baddingin laulamaan edelleen monille levyilleen, myös lastenlauluja tehtiin yhdessä. Kun Numminen ryhtyi tuottamaan musiikkia Love Records -yhtiössä vuodesta 1970 lähtien, oli selvää, että Rauli "Badding" Somerjoelle haluttiin tehdä omia levyjä.


Uusrahvaanomaisten jatsi syntyy


Vuonna 1970 M.A. Numminen tunsi, että underground oli hänen osaltaan loppuunkulutettu. Hän oli perustanut yhdessä pianisti Jani Uhleniuksen kanssa marraskuussa 1969 uuden yhtyeen, Uusrahvaanomaisen Jatsiorkesterin. Tämä tyylisuunta, jonka nimen Numminen sattumalta oli keksinyt eräässä TV-haastattelussa, tuli hallitsemaan koko Nummisen 70-lukua. Jo ensimmäisen laulun, Kissa vieköön! (Jeepers Creepers), julkaisun jälkeen 1970 orkesteri kutsuttiin esiintymään Porin Jazzfestivaaleille. Syksyllä levytettiin ensimmäinen LP-levy Swingin kutzu. Uusrahvaanomainen Jatsiorkesteri on yhä toiminnassa. Sen kapellimestarina ja pianistina on edelleen Jani Uhlenius, mutta hanuristi Aaro Kurkelan tilalla on Pedro Hietanen (rockmuusikko Wigvam-yhtyeestä, mukana vuodesta 1977 lähtien). Viulisti ja alttosaksofonisti Kalevi Viitamäen siirryttyä eläkkeelle on silloin tällöin mukana viulisti Jari Lappalainen ja yhtyeen kitaristin on korvannut basisti Heikki "Häkä" Virtanen. Orkesteri on tehnyt useita levytyksiä ja vieraillut myös ulkomaisilla jazzfestivaaleilla. Numminen on keikkaillut aina myös duo-kokoonpanona. Hän on säestänyt itseään kitarabanjolla ja pianoa tai haitaria ovat soittaneet ensin Jani Uhlenius, sitten Seppo Hovi, Pedro Hietanen ja viime aikoina myös pianisti Mika Siekkinen. Koko 1970-luvun ajan M.A. Nummisen suosio Ruotsissa oli huomattava. Niihin aikoihin Numminen luettiin itsestään selvästi Ruotsin populaarimusiikin eliittiin, mistä on osoituksena maininnat sen ajan rockmusiikin tietokirjoissa, esim. vuonna 1975 ilmestyneessä Bengt Erikssonin teoksessa Från Rock-Ragge till Hoolabandoola. Numminen levyttikin useimmat aikuisille tai lapsille suunnatut laulunsa aina myös ruotsiksi. Ruotsissa Nummisen tavaramerkiksi muodostui vuonna 1977 levytetty laulu Gummiboll eli Kumipallona luokses pompin ain'. Esiintymisiä oli niin paljon, että Numminen käytännöllisesti katsoen asui suurimman osan ajastaan siellä, ja lopulta hänellä oli asuntokin Tukholmassa.


Kirjallisuutta ja härnäystä


1970-luvun alussa M.A. Numminen julkaisi ensimmäiset kirjansa Kauneimmat runot ja Lastuja. Vuonna 1970 hän sävelsi ja sanoitti ensimmäiset lastenlaulunsa. Tämä tapahtui radiotoimittaja Tytti Paavolaisen aloitteesta. Numminen innostuikin lastenkulttuurista; hänen mielikuvituksensa, kekseliäisyytensä ja omalaatuinen huumorinsa saivat vapaat kädet. Numminen on säveltänyt lapsille suuren määrän lastenlauluja ja näytelmä- ja elokuvamusiikkia, kirjoittanut satuja, runoja ja TV-sarjojen käsikirjoituksia sekä näytellyt lisäksi lastenelokuvissa kirjailija Hannu Mäkelän luomaa Herra Huu -hahmoa ja omaa jänis-luomustaan Valtavan Suurta Jänistä. 1980-luvun alkupuolella M.A. Numminen oli kyllästynyt oleskelemaan pitkiä aikoja Ruotsissa. Suomeen paluu tapahtui räväkästi. Numminen oli tutustunut nuoreen filosofian tohtoriin Esa Saariseen, ja innostus oli molemminpuolinen. Miehet totesivat, että yhteiskunnallista kattilaa oli taas hämmennettävä. He julkaisivat yhdessä tehdyn debattikirjan Terässinfonia vuonna 1981. Siihen aikaan Amerikassa asunut "punk-tohtori" Saarinen kirjoitti erilaisista tapahtumista ja ilmiöistä Yhdysvalloissa ja Numminen käsitteli omaan tapaansa maailman menoa lähinnä Suomessa, Skandinaviassa ja Virossa. (Numminen on kirjoittanut erityissuhteistaan Viroon ja sen kulttuurielämään kirjassa Suomi ja Viro yhdessä ja erikseen. Toim. Kari Immonen ja Tapio Onnela. Turun yliopisto, historian laitos, julkaisuja 44. 1998). Samoihin aikoihin Numminen tutustui näytelmäkirjailija Juha Siltaseen, ja vuodesta 1984 lähtien tämä kaksikko on tehnyt yhdessä radio-ohjelmaaYömyöhä muutaman kerran vuodessa. Radio Suomen kanavalla Siltanen ja Numminen soittavat erikoisia levylöytöjään, mutta pääasia on miesten - ilman käsikirjoitusta - käydyissä merkillisissä ja koomisissa keskusteluissa. Sekä Siltanen että Numminen ovat persoonallisia suomen kielen harrastajia kielipurismista kieliakrobatiaan. M.A. Numminen sävellystuotanto on häkellyttävän monipuolinen. Joensuun laulujuhlille 1982 Numminen sävelsi Kanteletar-sarjan mieskuorolle ja jousille, sen sävelkieli oli klassista musiikkia, orkestrointi säveltäjä Henrik Otto Donnerin. Erikoisimmat musiikkiteokset Nummisen tuotannossa ovat kaksi Ruotsista tullutta tilaustyötä. Tukholmassa 1993 järjestettyyn kansainväliseen filosofikonferenssiin Dialog seminariet'iin Numminen sävelsi pienoisoopperan Rameaus brorson (Rameaun veljenpoika). Libreton oli laatinut Leif Janzon filosofi Denis Diderot'in samannimisen kirjan aiheesta. Puolituntisen pienoisoopperan sovituksen teki taas Henrik Otto Donner. Seuraavana vuonna Tukholmassa sijaitsevaVasa-Museet tilasi musiikin kuningas Kustaa II Aadolfin säädyille pitämään jäähyväispuheeseen,Gustaf II Adolfs afskedstal. Siitä tuli mieskuoroteos, jonka sovitti Mika Siekkinen.


Keskiolutbaareja ja filosofiaa


Vuonna 1986 M.A. Numminen julkaisi kirjan Baarien mies. Tämä teos syntyi ensisijaisesti hänen sosiologisesta kiinnostuksestaan aiheeseen. Keskiolutta tarjoilevat pikku baarit olivat mielenkiintoinen ilmiö Suomen alkoholikulttuurissa. Keikkamatkoillaan Numminen oli oppinut tuntemaan lähes koko Suomen - ja sen parhaat kahvilat ja ravintolat. Kansanomaiset, suurelle osalle Suomen kansaa tuntemattomiksi jäänet keskioluttbaarit piti tallentaa kirjaan. Hankkeesta muodostuikin varsin kunnianhimoinen. Kirjaansa varten Numminen matkusti laajalti vieraillen 185 eri kunnassa ja 350 eri keskiolutbaarissa. Kesiolutbaari-teemaa Numminen halusi täydentää pienellä elokuvalla. Hän pyysi ystäväänsä Markku Intoa baarikierrokselle Turussa. Ohjaaja Matti Hartikainen kuvausryhmineen tallensi miesten oluenjuonnit, jutustelut ja muut tapahtumat eri paikoissa 1992. M.A. Numminen ei ole kuulunut minkään levy-yhtiön "talliin" sen jälkeen kun Love Records teki konkurssin 1979. Oman Eteenpäin! levymerkin resurssit ovat olleet yhtä kuin Nummisen omat niukat rahavarat. Siitä huolimatta saatiin aikaan merkittävä kulttuuriteko vuonna 1989: Numminen levytti uudestaan Tractatus-sarjansa filosofi Ludwig Wittgensteinin syntymästä tultua kuluneeksi 100 vuotta. Sarjan viimeistä laulua Wovon mann nicht sprechen kann, joka on reipas marssi, ei kuitenkaan uusittu. Numminen halusi levylleen alkuperäisnauhoituksen, joka on tehty Sohon Torwien kanssa Turun yliopiston ylioppilaskunnan ravintolassa 1967. Wittgensteinin kirjoja julkaissut englantilainen kustantamo Routledge kiinnostui uudesta Wittgenstein-tuotteesta ja otti The Tractatus Suite'n myyntiin Lontooseen ja myös myyntikatalogiinsa 1990. Esittelyssä kerrotaan mm.: "...While majoring in sociolinguistics, Mr. Numminen in his student days also delved into philosophy under the tutorship of Prof. Eric Stenius, an authority on Wittgenstein...". Tractatus-sarjan laulusta The General Form of a Truth-Function tehtiin omin voimin myös musiikkivideo, jonka budjetti oli hyvin pieni. Sitä on esitetty useilla kotimaisilla ja saksalaisilla lyhytelokuvafestivaaleilla. Numminen on Pedro Hietasen kanssa muokannut Tractatus-sarjan sellaiseksi, että pystyvät esittämään sen kaksinkin. Sarjan viides laulu esitetään silloin musiikkivideona. Tätä ohjelmaa on esitetty useita kertoja Euroopassa, mm. Itävallassa Wienin Juhlaviikoilla. Elokuvaohjaaja Claes Olsson ryhtyi 1990-luvun alussa tekemään Nummisen musiikkituotannosta lyhytelokuvia. Tähän mennessä on tehty: M.A. Numminen Sings Wittgenstein (Wovon mann nicht sprechen kann)1993, M.A. Numminen Goes Tech-No (Yes Sir, Ich kann Boogie) 1995, M.A. Numminen Meets Schubert (Ständchen) 1997 ja M.A. Numminen Turns Rabbit (Jänikset maailmankartalle! englanniksi käännettynä) 2000. Yhdessä Olssonin kanssa tehtiin myös dokumenttielokuva tangosäveltäjä Unto Monosesta 1999.


Tango ja ooppera ja kulttuuriromaani


Vuonna 1997 Helsingin Juhlaviikot tilasi Nummiselta sävelteoksen Pohjoinen Tango-oratorio. Siihen Numminen kirjoitti itse myös libreton. Teos on sävelletty kahdelle oopperalaulajalle, kahdelle tangolaulajalle, kuorolle ja sinfoniaorkesterille. Sovitukset ovat suurimmaksi osaksi Henrik Otto Donnerin. Numminen halusi taas yhdistää erilaisia musiikillisia elementtejä samaan teokseen, tangosta oopperamaisiin säveliin. Tähän voidaan lisätä, että Numminen on säveltänyt tangoja jo 1960-luvulta lähtien, esim.Vesioikeustango, Ruma rakastaja ja Laulu suomalaisesta maalaiskunnasta. Myös Eila Kaarresalon lyhytelokuvaan Ampumarata tehty musiikki on kuusiminuuttinen tango. Numminen pysytteli edelleen tangoaiheessa ja kirjoitti vuonna 1998 romaanin Tango on intohimoni. Kirjassa on mielenkiintoisesti yhdistetty kaksi eri teemaa. Kirjan päähenkilö Virtanen on todellinen tangofriikki. Hänen keskeisenä elämänsisältönään on vankka tangon tuntemus, tangomusiikin keräily ja tanssiminen, mutta myös poikuuden säilyttäminen 36-vuotiaaksi asti. Hänen elämänsä sekoittaa rakastuminen. Kirjan toinen teema on suomalaisen tangon tiivistetty historia. Kirja on käännetty ruotsiksi ja saksaksi. Vuonna 1999 M.A. Numminen julkaisi osittain omaelämäkerrallisen teoksen Helsinkiin - Opiskelija Juho Niityn sivistyshankkeet 1960-64. Osan kirjastaan Numminen omistaa 1960-luvun alussa tapahtuneelle kulttuurimurrokselle, taiteen sukupolvenvaihdokselle. Tätä ajanjaksoa on käsitelty aika vähän verrattuna siihen mielenkiintoon, mitä Suomessa on tunnettu ns. poliittista 60-lukua, 1960-luvun loppupuolta, kohtaan. Kuitenkin Suomessa oli ennen taide-elämän politisoitumistakin kiinnostavaa sekä yhteiskunnallista että taiteellista kuohuntaa. Samalla kuitenkin kuvataan nuorta opiskelijaa, joka tieteen ja taiteen lomassa oppii tuntemaan, mitä tarkoittaa sanonta "Viini, naiset ja laulu". Viime aikoina Numminen on kirjoittanut myös runoja suomeksi ja saksaksi. Tyylilajikseen hän on valinnut mm. vaikean heksametrin. Näitä runoja Numminen on esittänyt yleisölle monissa kaupungeissa Suomessa ja kansainvälisessä runotapahtumassa Spoken Word Festival vuonna 2000 Tukholmassa. Tänä vuonna tätä uutta runoutta kuullaan Down by the Laituri -festivaalissa Turussa 7.6. sekä Espoon kaupunginteatterissa 13. ja 14.9. Nummisen lausuntaa säestää kitaristi Antero Jakoila stereofonisesti. Parhaillaan valmistuvassa musiikkiteoksessaan Aenigma Aeternum (Ikuinen Arvoitus) M.A. Numminen on palannut yhteen mieliaiheeseensa, filosofian ja musiikin yhdistämiseen. Aenigma Aeternum on noin kaksi tuntia pitkä oratoriomainen teos kuudelle solistille, kuorolle ja sinfoniaorkesterille. Numminen on itse kirjoittanut libreton, joka käsittelee ihmisen maailmankuvan ja Jumala-kuvan muutosta viimeisen tuhannen vuoden aikana kahdentoista eri filosofin näkemänä. Teoksessa on roolit myös muutamalle naiselle, esim. Ruotsin kuningatar Kristiinalle.